Viimeinen Suomi Tour kilpailu Sappeella – Sputnik Rules

Viimeinen kauden 2014 Suomi Tour kilpailu käytiin Sappeella viime viikonloppuna 5.-6.4. Lajeina olivat tällä kertaa Slope Style sekä Crossi.  Sää suosi laskijoita ja rinteet olivat hyvässä kunnossa öisen pakkastelun jälkeen. Sputnik seuraa edustivat Suomi Touria jo kiertänyt ydintiimi. Paikalla oli tuttuja kisailijoita muista seuroista ja kilpailu olikin kovaa ja reilua. Totuttuun tapaan Slope oli Sputniklaisille vahvempi osa-alue. Crossissa kisa on tiukempaa. Mutta tässä tuloksia.

Slope Style:

Rookie pojat: 2. Ethan Hämäläinen

Rookie tytöt: 1. Venla Mustonen

Groms pojat: 2. Valtteri Kautonen

Groms tytöt: 2 .Sini Lehtinen

Kiitos Sputnik tiimille.

- Sputnik

Sputnik Snowboarding paras lumilautaseura SM14 kisoissa

Suomen Lumilautaliiton, vuoden 2014 Suomen Mestaruus mittelöt pidettiin tänä vuonna upeissa Vuokatin maisemissa. Vuokatissa ei olllut tietoakaan Etelä-Suomea piinanneesta vähälumisuudesta. Kisat saatiin vietyä läpi hyvissä olosuhteissa ja sopivan haastavilla radoilla. Paikalle oli saapunut myös maailman huippuja laskemaan kuten Piiroisen veljenkset, Markus Malin että Korven Janne. Kisat olivatkin, joka päivä tiukkaa, mutta hauskaa vääntöä. Kyllä voidaan todeta tason olevan tasaista ja lumilautailun tilan olevan korkealla tasolla. Kiitos harrastajien!!

Lisäksi tietysti kisailtiin myös seurojen välisesti ja siinä voimme iloisesti todeta Sputnik Snowboarding olleen ykkönen tänä vuonna!!! Toiseksi tuli MCO Rovaniemeltä ja kolmanneksi Pakastin Talmasta. Mahtavan suuret kiitokset kaikille Sputnikin laskijoille niin SM kisoissa kuin muutenkin harjoituksissa käyneille. Ilman teitä tätä hienoa tulosta ei olisi tullut. Suuret kiitokset myös valmentajille hyvistä vinkeistä ja laskijoiden Sparrauksesta. Tietenkään ei pidä unohtaa meidän kotimäkeä Sveitsin Hiihtokeskusta ja sen henkilökuntaa. Upeaa, tästä on hyvä lähteä kesän viettoon ja trampoille hyppimään ja keksimään sekä harjoittelemaan uusia trickkejä :-).

Hieno homma!! – Kiitos.

- Sputnik

SM kisojen toisenakin kisapäivänä Sputnikin juhlaa

Perjantai eli toinen kisapäivä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Mitalisade jatkui Sputnikin laskijoilla. Vuorossa oli lumikouru. Vaikka ei niin tuttu ympäristö, niin silti tulosta syntyi. Päivän ohjelma oli seuraava: Aamulla reenit sitten karsinnat ja siitä kaavion kautta finaalilaskuihin. Tulokset ovat tässä:

Groms tytöt: 1. Sini Lehtinen

Rookie tytöt: 2. Venla Mustonen

Open miehet: 1. Peetu Piiroinen

Hyvä meininki. Kiitos sputnikin laskijoille. Yksi kisapäivä vielä edessä. Lauantaina lajina Slope Style. Katsotaan miten se etenee…

- Sputnik

Sputnikin juhlaa SM kisoissa ensimmäisenä päivänä

SM kisat alkoivat Sputnikin osalta hienosti heti ensimmäisenä päivänä. Ohjelmassa oli lumilautacrossi ja flow oli päällä heti alusta saakka. Voisi, jopa sanoa, että Naiset/Tytöt putsasivat pöydän. 4 mitalia 9 mahdollisesta. HIENOA! Tässä vielä tarkemmin:

Groms Tytöt: 1.Sini Lehtinen, 3. Sirja Niemi

Rookie Tytöt: 1.Venla Mustonen

Open  Naiset: 3.Milla Kotkavalkama.

Open miehissä sekä Groms pojissa oli sputnikilla edustus paikalla, mutta nyt ei ihan ylletty mitaleille. Kilpailu on kovaa ja toivottavasti seuraavina päivinä löydetään hyvät ”säädöt”. Tsemppiä kaikille…

Perjantaina vuorossa Lumikouru ja Lauantaina Slope Style.

- Sputnik

Sputnikin Super viikonloppu Suomi Tourilla

Huikea viikonloppu Suomi Tourin Ounasvaaran osakilpailussa Sputnik seuran laskijoilla.

Slopestyle

Groms pojat: 10. Ville Ikola

Groms tyyöt: 2. Sini Lehtinen

Open sarja: 1.Henna Ikola, 2.Milla Kotkavalkama

Lumikouru

Groms pojat: 3. Ville Ikola

Groms tytöt: 1. Sini Lehtinen

Open sarja: 1. Henna Ikola, 3. Milla Kotkavalkama

Huikeaa!!! – Tästä on hyvä lähteä Vuokatin SM kisoihin. Kiitos seuran puolesta osallistujille.

- Hans

Sputnikista edustus Liiton ShowUp-Teamiin

Hyvä Kaius!

30 joukosta Lumilautaliitto valitsi viisi laskijaa ShowUp-Teamiin Tahkolla järjestettävään Snowboarding Finnish Openiin tapahtumaan 9.-13.4. ja yksi heistä on Sputnikin laskija Kaius Moberg. Kaiuksen lisäksi tiimiin kuuluvat Juho Suni, Kalle Leppänen, Sami Kallio ja Aleksi Nevakivi.

http://www.fsa.fi/index.php/ajankohtaista/lumilautaliiton-showup-team-valittu/

Sputnikin tiimi jää mielenkiinnolla odottelemaan tiimin työstämiä pätkiä. Tsemiä Poijille.

- Hans

Messilän Suomi Tourissa – Sputnik menestystä!

Viikonloppuna kisailtiin Sochin lisäksi myös Liiton Suomi Tourin osakilpailussa Messilässä. Siellä oli laaja osanotto Sputnikin jäseniä ja menestys oli taas päätä huimaavaa.

Slopestyle:

Groms tytöt: 1.Sini Lehtinen 2. Sirja Niemi

Groms pojat: 2. Valtteri Kautonen

Rookie tytöt: 2. Venla Mustonen

Open sarja: 2. Henna Ikola

Parkkicrossi tytöt: 2. Henna Ikola, 3. Sirja Niemi

Onnittelut kaikille!

- Hans

Seurayhteistyö Melonin ja Pakastimen kanssa

Sputnik Snowboarding Team ry, Lumilautaseura Pakastin Helsinki ry ja Lumilautaseura Meloni ry ovat sopineet yhteistyöstä kaudelle 2013-2014 seuraavasti:

Sputnik valmennuspaketin hankkineet voivat vierailla vapaasti Pakastimen tai Melonin harjoituksissa!! – Hienoa, eikö totta!!

Harjoitusten vakio-aikataulut ovat seuraavat:

Ti: Meloni/Tornikeskus, 18.30-20.00

Ke: Sputnik/Sveitsi, kisaajat, 18.30-20.30 (suljettu / nimetyt = ei ulkopuolisia)

To: Pakastin/Talma, 19.00-20.30

To: Meloni/Kivikko, 18.30-20.00

To: Sputnik/Sveitsi, Harrastajat, 18.30-20.30

Mahdolliset muutokset harjoitusaikoihin ilmoitetaan kulloisenkin seuran Facebook sivuilla. Kannattaa siis seurata! Hissiliput ja matkat harjoituksiin ovat laskijoiden omalla kustannuksella. Harjoituksen alussa riittää kun mainitsee valmentajalle, että olet Sputnikin jäsen.

Myös valmentajat voivat halutessaan mennä kokeilemaan harjoitusten vetämistä Pakastimessa tai Melonissa

Lisätietoja: Sputnik, Juha Matikainen (jusa67(ät)msn.com)

Parkkikoulu 7.-8.1. Hyvinkää Sveitsissä Peruttu

Harmittavasti lumen puutteen vuoksi joudumme perumaan 7.-8.1. suunnitellun lumilautaliiton parkkikoulun. Tavoitteena kuitenkin on, että Parkkikoulu pidetään myöhemmin. Ilmoittelemme uudesta ajankohdasta kun se on tiedossa.

http://www.fsa.fi/index.php/ajankohtaista/parkkikouluissa-muutoksia/

- Hans

Sveitsin Hiihtokeskus kiinni toistaiseksi :-(

Harmittavasti 27.12. alkaen Sveitsin Hiihtokeskus on pakotettu sään vuoksi sulkemaan rinteet. Sen vuoksi luonnollisesti ei ole myöskään reenejä. Kannattaa seurailla niin Sputnikin Facebook ja www sivuja sekä Sveitsin Hiihtokeskuksen Facebook ja www sivuja.

http://www.sveitsinhiihtokeskus.fi/ajankohtaista/201312184/JOULUN-JA-UUDENVUODEN-AUKIOLOAJAT-Pivitetty-2612

- Hans